7. tammikuuta 2017

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa


Guylain kävi tusinan verran kansiosta kaivettuja paperiliuskoja ennen kuin lähijuna saapui asemalleen. Kun viimeiset sanat valuivat ulos Guylainin suusta, hän katsoi kanssamatkustajiaan ensimmäistä kertaa astuttuaan junaan. Kuten usein, hän näki nytkin heidän kasvoillaan pettymystä, jopa surua. Hetki kesti vain pienen hengähdyksen. Vaunu tyhjeni nopeasti. Guylainikin nousi vuorollaan ylös. Penkki narahti kuivasti taittuessaan takaisin seinää vasten. Loppuklaffi. Keski-ikäinen nainen kuiskasi Guylainin korvaan kiitoksen. Guylain hymyili hänelle. Miten hän osaisi selittää ihmisille, ettei lukenut heidän vuokseen?

Ensimmäinen kirja luettu lukuhaastetta varten. Joululahjaksi saatu kirja odotti kiltisti pöydällä vuoden vaihtumista, ennen kuin tartuin siihen, sillä olin jo päättänyt aloittaa haasteen juuri tällä teoksella. Miksi? Koska intuitio sanoi, että tämä kirja on varmasti sopivan ilahduttava aloittaa uusi vuosi. Perheeni tietää, että kaipaan joululomalle kevyttä lukemista, ja että ranskalaisilla kirjoilla harvoin voi mennä metsään. 

Takakannen esittelytekstin mukaan kirja kertoisi Guylain nimisestä miehestä, joka on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa koneenhoitajana. Hänen hoitamansa koneen tehtävänä on tuhota myymättä jääneet kirjat jättäen jälkeen muutamia irtolehtisiä. Näitä irtolehtisiä ujo Guylain sitten lukee junassa faneillensa, kunnes junasta löytynyt päiväkirja muuttaa kaiken. Lumoutunut Guylain lähtee etsimään salaperäistä kirjoittajanaista Pariisin lähiöistä. Täytyy kyllä sanoa, että harvoin on takakansi mielestäni ollut näin harhaanjohtava. Herää kysymys olemmeko lukeneet saman kirjan? Periaatteet pitävät paikkansa, mutta Guylain ei ole ujo, eikä salaperäisen kirjoittajanaisen etsiminen ole kirjan kantava teema. Itseasiassa koko päiväkirja löydetään vasta kirjan puolessa välissä. 

Lukija aamujunassa on pikemminkin kertomus ankeaan tehdastyöhön jumiutuneesta miehestä, joka suorittaa elämäänsä suoraviivaisesti eteenpäin. Tehdas on hänen henkilökohtainen helvettinsä, jossa hän joutuu todistamaan kirjojen massatuhoa päivittäin. Pomo vahtii ja vaatii tehokkuutta, ja työkaveri odottaa malttamattomana lupaa päästä tuhoamaan kirjoja Guylainin harmiksi. Onneksi Guylainilla on ystävinä aleksandriini runoin puhuva vartija, tehtaassa jalkansa menettänyt oppi-isä sekä kultakala. Guylainin elämä pyörii työn ja oppi-isän elämänhalun ylläpitämisen ympärillä. Tehtaan aiheuttamaa turtumusta vastaan hän taistelee pelastamalla hoitamansa koneen kynsistä irtolehtisiä, joita hän sitten lukee itselleen ääneen aamujunassa. Hän lukee, jotta tekstit saisivat rauhan. Eräänä päivänä Guylain löytää junasta muistitikun, joka paljastuu nuoren naisen päiväkirjaksi. Lukiessaan naisen tekstejä, hän huomaa päivien muuttuneen siedettävimmiksi, ruoat maukkaimmiksi ja tehdas vähemmän pelottavaksi. Hänen on löydettävä nainen.

Ahmin kirjan parissa päivässä. Teksti kulki kuin ranskalaisissa leffoissa, joissa juonenkulkua on mahdotonta arvata etukäteen ja lukija saa yllättyä useita kertoja. Mieleenpainuvinta kirjassa on kuitenkin se tapa, jolla Jean-Paul Didierlaurent kuvailee hänen ja koneen suhdetta:

Guylainia yökötti nostaa Zerstor 500:n ohjauspaneelin kansi ylös. Kuten usein, hänestä tuntui nytkin ikävästi siltä kuin metallipinta olisi värissyt hänen sormiensa alla, vaikka se ei tietenkään voinut mitenkään olla mahdollista - kuin Kone olisi ollut elävä ja odottanut kärsimättömästi uuden päivän alkua.

Tämä pieni, kevyt teos tuo hyvän mielen, mutta samalla pistää meidät ajattelemaan omaa rooliamme kulutusyhteiskunnassa sekä vaietun luokkayhteiskunnan vallitsemista yhä länsimaissa. Pidänkö minä todella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina?

5. tammikuuta 2017

Helmet lukuhaaste 2017

Helmet-lukuhaaste on käynnissä, ja mikäli Facebookia on uskominen, haaste on saanut houkuteltua monta uutta lukijaa mukaan. Suosittelen suurella lämmöllä liittymistä Facebookissa Helmet-lukuhaaste -ryhmään, sillä sieltä saa juurikin ne parhaat vinkit uusista kirjoista.

Itse aloitin haasteen lukemalla joululahjaksi saadun Jean-Paul Didierlaurentin "Lukija aamujunassa". Otin muiden blogeista mallia ja loin haasteelle oman välilehden, jonne käyn merkkaamassa suoritetut haastekohdat.

Mielenkiintoisia, mieltä avartavia ja innostavia lukuhetkijä! Lukuhaasteen ohjeisiin pääset TÄSTÄ ja FB-ryhmän löydät TÄÄLTÄ.


31. joulukuuta 2016

Helmet lukuhaaste 2016: 13/50

Aloitin blogini tammikuussa ajatuksena herättää itsessäni lukuinnostus uudelleen. Siihen nähden olen iloinen 13 kirjan saldosta, jos vertaan edellisten vuosien alle viiden kirjan saldoon. Ensin mietin kehtaako tällaista lukumäärää edes julkistaa, mutta hitsi vie, tässähän vasta opetellaan lukemaan :) Eilen julkaistiin Helmetin uusi lukuhaaste ja mukana ollaan. Iso halaus meidän mahtavalle kirjastolle, joka jaksaa inspiroida lukemaan. 

  1. Ruuasta kertova kirja
  2. Matkakertomus / Juurihoito (Miika Nousiainen)
  3. Kirjassa rakastutaan / Punaisen muistikirjan nainen (Antoine Laurain)
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
  6. Kirjastosta kertova kirja
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin / Parempaa Elämää (Anna Gavalda)
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  11. Sarjakuvakirja
  12. Näytelmä
  13. Kirjan nimi on kysymys
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja / Silkkisääret - Naisten sukkien historia 
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta / Esikaupunkien Buddha (Hanif Kureishi)
  17. Kirjassa juhlitaan
  18. Lastenkirja
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 
  25. Kirjassa on yli 500 sivua / Ihmeiden laakso (Amy Tan)
  26. Elämäkerta tai muistelmateos
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja / Stressin säätely -kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin (Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Mari Nislin ja Jukka E. Mäkelä)
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja 
  30. Viihteellinen kirja 
  31. Olympialaisista kertova kirja
  32. Kirjassa on myrsky / Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven (Romain Puértolas)
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  34. Keskustelua herättänyt kirja /Oivaltava Oppiminen (Kirsti Lonka)
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja / Samalta viivalta 10
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä / Pieni kirjapuoti Pariisissa (Nina George)
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  44. Kirjassa joku kuolee
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja / Järjestäjä (Antti Holma)
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua / Herää koulu! (Maarit Korhonen)
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

16. joulukuuta 2016

Miika Nousiainen: Juurihoito

Juurihoito. Jos sitä ei vielä löydy kirjahyllystäsi, niin suosittelen vetämään takin päälle ja juoksemaan lähimpään kirjakauppaan hakemaan omasi. Nyt oli sellainen kirja, että aamuiset lukuhetket tuntuivat erittäin nautittavilta. Tämä herkku on juuri sellainen, jota ei ahmi kerralla (vaikka hyvinkin voisi), koska sitten tietää seikkailun päättyvän. Niin. Juurihoito on seikkailukirja.

Tarinana yksinkertainen, ehkä jopa kliseinen. Toisistaan tietämättömät veljet löytävät toisensa hammaslääkäriasemalta. Toinen on potilas ja toinen lääkäri. Persooniltaan hyvin erilaiset. Tästä asetelmasta alkaa veljesten seikkailu ympäri maailmaa etsien isää ja samalla omia juuriaan. Matkan varrella kasvetaan ihmisinä ja sisaruksia tupsahtelee sieltä sun täältä. 

Miksi tämä tarina sytyttää? Miika Nousiaisen kyky kasvattaa tarinoita ja viedä ne omiin absurdeihin atmosfääreihin ilman, että menisi liian överiksi. Nousiaisen tapa kirjoittaa kepeästi ajankohtaisista ja vaikeistakin aiheista. Harva onnistuu säilyttämään lukijalla hyvän mielen samalla, kun sivistää aboriginaalien vaikeasta historiasta ja nykytilanteesta. Mitä muita syitä? Henkilöhahmojen aitous ja heihin samaistuminen. Sekä tietysti itse seikkailu. Ihanaa matkustella omalta kotisohvalta Thaimaahan ja Australiaan. Kahvia juodessani, pystyin kuvitella siemailevani sitä kuivassa kuumuudessa australialaisella patiolla. Pieni varoituksen sana. Tämän kirjan aikana iskee matkakuumee.










31. lokakuuta 2016

Kirjamessuilla 2016

Myös minä käväisin kirjamessuilla. Suunnitelmana oli herätä lauantaina aikaisin, viedä koira hoitoon ja päästä mestoille ajoissa ennen pahinta ihmisvilinää. Mutta tietysti juuri lauantaina me onnistuttiin nukkumaan puoli yhteentoista asti! Tähän ei tietenkään vaikuttanut se, että katsottiin leffaa pikkutunneille asti krhm... Joka tapauksessa siellä me oltiin herraseni kanssa kello yhdeltä kärppinä etsimässä uutta luettavaa. Aamupalakin oli unohtunut siinä hössäkässä, kun olin pitänyt tärkeämpänä valistaa herätyskellon funktiosta. Napattiin aamukaffet ja croissantit täpötäydestä kahvilasta (anteeksi seuraavalle pöydässämme istujalle jättämistäni muruista) ja sitten jo hymyilytti. 




Olin jo etukäteen päättänyt ostaa itselleni vain yhden kirjan ja muuten ostaisin kirjoja joululahjoiksi. Syystä, että opintotuki ei jostain kumman syystä ole tarkoitettu kirjoille. Halusin ostaa Poika nimeltä Joulun (Matt Haig) jota olin selaillut Suomalaisessa Kirjakaupassa. Olen jouluihminen, joten joulukirjat kuuluvat ehdottomasti joulunodotukseen! Mietin, että aloittaisin kirjan lukemisen joulukussa ja jakaisin luvut 24 päivälle, mutta maltankohan? ;) Siskolleni löysin joululahjaksi David Bowie - elämä laulu laululta (Tenho Immonen) ja isälleni Vaeltajan (Terry Hayes) . Vaeltajaa suositteli kaksi Bazaarin naismyyjää, joten sen täytyy olla hyvä! Uskaltaisikohan sitä itsekin lukea tuon... Olen nimittäin erittäin nössö, mitä tulee rikoskirjallisuuteen, -sarjoihin ja -elokuviin. 

Poika nimeltä Joulu - Matt Haig - Aula & Co 

Ostin tuon Davied Bowien Into kustannuksen ständiltä. Liityttiin molemmat kanta-asiakkaiksi ja saatiin siitä hyvästä kaksi kirjaa ilmaiseksi! Alunperin vain minun piti liittyä, mutta sitten meille tuli kinaa otammeko Wahlroo$ - Epävirallinen elämäkerta (Tuomo Pietiläinen ja Tutkiva työryhmä) vai Yksi tappava syrjähyppy (Denise Rudberg), joten fiksu myyjä kehotti meitä ratkaisemaan kinan liittymällä molemmat kanta-asiakkaiksi. Ex tempore kirjoina mukaan lähtivät Pieni kirjapuoti Pariisissa (Nina George) ja Juurihoito (Miika Nousiainen). Ensimmäinen, koska pidän kaikesta ranskalaisesta ja kirjan kansi houkutteli lukemaan. Jälkimmäinen, koska mukava, innostava, työstään nauttiva myyjä suositteli.

Minulla on siis ihme tapa valita kirjoja välillä pelkkien kansien mukaan, tietämättä mitään sisällöstä. Siksi ei pitäisi vähätellä kirjan kansien tärkeyttä! Graafikolla on iso merkitys kirjan houkuttavuuden kannalta. Juurihoito taas napattiin mukaan Suomalaisen Kirjakaupan kassalta. Jonotettiin tuon kanssa ja kuunneltiin kuinka kassa kehui edelliselle asiakkaalle niin innostuneesti Juurihoitoa. Hänen mielestään se oli parempi kuin Vadelmavenepakolainen. Yhtäkään Nousiaisen kirjaa en tietääkseni ole lukenut, vaikka kiinnostusta on ollut. Mies on kuitenkin tullut tutuksi televisiosta ja jutut ovat naurattaneet. Näillä perusteilla ja myyjän kehujen avittamana Juurihoito pääsi myös mukaamme.

Juurihoito - Miika Nousiainen - Otava
Pieni kirjapuoti Pariisissa - Nina George - Bazar


Nyt on luettavaa vähäksi aikaa :) Huomaa muuten, että lukunopeus hidastuu, kun on vähän aikaa lukematta. Kestää taas näemmä hetki, ennen kuin tottuu lukemiseen. Mieli jaksaisi kuunnella tarinaa, mutta silmät ja aivot väsyvät keskittymiseen. Voisikohan jostain palkata ääneenlukijan heh? :) 

Mikäli kiinnostuit jostakin edellä mainitusta kirjasta, niin tässä vielä lista ostamistani kirjoista ja linkit jo niistä tehtyihin arvosteluihin.

Ostetut kirjat: 

Poika nimeltä Joulu (Matt Haigh)
Arvostelu: The Guardian

Wahlroo$ - Epävirallinen elämäkerta (Tuomo Pietiläinen ja Tutkiva työryhmä)
Arvostelu: Helsingin Sanomat

David Bowie - elämä laulu laululta(Tenho Immonen)
Arvostelu: ei vielä ole tehty

Vaeltaja (Terry Hayes)

Yksi tappava syrjähyppy (Denise Rudberg)

Pieni kirjapuoti Pariisissa (Nina George)

Juurihoito (Miika Nousiainen)


27. lokakuuta 2016

Täällä taas ollaan

Hei taas,

Blogin ja niin ikään kirjojen lukemisessa on ollut pitkä tauko. Kävi katsokaan niin, että päätin hakea opiskelemaan yliopistoon. Kevät meni siis pääsykoeaineiston parissa ja sain yliannostuksen kirjoitetusta tekstistä. Oliko yliannostuksen arvoista? No oli, pääsin nimittäin sisään. Tämä syksy on siis kulutettu Helsingin yliopiston penkkejä. Pikku hiljaa olen käynnistellyt lukuharrastusta uudelleen. Voi olla, että tänne eksyy esiteltäväksi myös opintoihin liittyviä kirjoja. Opiskelen luokanopettajaksi, joten voisin uskoa alan kirjallisuuden kiinnostavan muitakin.

Muutama kirja odottaa pääsyään tänne blogiin arvioitavaksi, joten pikku hiljaa alkaa tämä blogikin päivittyä useammin.

6. maaliskuuta 2016

Antti Holma: Järjestäjä

JärjestäjäPidän Antti Holmasta näyttelijänä. Erityisesti hänen verbaalisista lahjoistaan. Häntä on kehuttu myös kirjalijana, juurikin verbaalisuuden vuoksi. Tämän vuoksi nappasin Järjestäjän kainalooni Suomalaisesta kirjakaupasta. Mitään en tiennyt teoksesta etukäteen. Heti ensimmäisen sivun jälkeen olin myyty.

Tämän kirjan teksti sopii suuhuni ja huomasin ahmivani kirjaa luku luvulta. Pidin erityisesti siitä, että kirjan luvut olivat sopivan lyhyitä ja rytmittivät lukukokemusta. Jostain syystä koen raskaammaksi lukea 68 sivua yhtä lukua kuin, että lukisin 5 lukua, jotka yhteensä ovat 68 sivua. (Olipa monimutkasesti ilmaistu :D). Järjestäjässä on myös tavallaan kaksi kertojaa. Päähenkilömme on itse "pääjehu", mutta välillä katsomme toisen henkilön unipäiväkirjaa. Nämä kaksi erilaista kertojaa pitävät lukuvireen yllä.

Järjestäjä kertoo suomalaisesta miehestä nimeltä Tarmo, joka on hukassa identiteettinsä kanssa. Mielestäni introverttiuteen taipuvainen Tarmo haluaisi olla todellinen mies, joka ei anna kenenkään kävellä hänen ylitseen. Todellisuudessa Tarmo on kirjaston ainut miestyöntekijä, joka saa kuunnella kirjastotätien huolia ja murheita, joskus jopa inhottavia yksityiskohtia heidän seksielämästään. Tarmo saa kestää haleja ja kosketuksia, eikä hän osaa sanoa ei. Viimeinen pisara on kirjaston johtaja Lillukka, joka heittää Tarmon perunaleivoksen roskiin. Kun ihminen on tarpeeksi kauan elänyt oman mukavuusalueensa ulkopuolella, myöntynyt ja myötäillyt, niin joskus mittaa tulee täyteen. Näin kävi Tarmolle. Pois heitetty perunaleivos saa jonkin katkeamaan Tarmon päästä ja matka kohti miehistä miestä alkaa. Jotenkin ymmärrän Tarmoa. Minuakin vituttaisi, jos perunaleivokseni heitettäisiin roskiin, eikä edes pyydettäisi anteeksi. Samalla rakastutaan kauniiseen näyttelijämieheen, josta tulee Tarmolle pakkomielle. Pakkomielle johtaa uuteen työhön teatteriin ja tästä työstä on saanut kirjakin nimensä. Tarmosta tulee järjestäjä.

Ihastuin kirjaan, ja olen pystynyt vasta nyt kirjoittamaan siitä. Silti tuntuu, että en mitään järkevää saa ulos itsestäni. Tämä vaan oli mielettömän hyvä! Miksi? No se pitää lukea, että ymmärtää. Yritän nyt kuitenkin vähän analysoida syitä ihastumiseeni. Tiedän miten ärsyttäviä ovat perustelemattomat mielipiteet. Minä samastuin päähenkilön kiltteyteen ja introverttiyteen. Minäkään en osaa sanoa ei. Olen se kiltti pikkutyttö, joka tottelee kaikkia ja sietää abauttiarallaa mitä vaan. Minä säikähdän liian äkkinäisistä kosketuksista ja minä inhoan epäoikeudenmukaisuutta. Minäkin olen oman elämäni järjestäjä. Sammutan valoja ihmisten perästä, huolehdin asioista neurooseihin asti. 

Holma on vanginnut erinomaisesti persoonani ytimen, ja siksi aika ajoin ahdistikin lukea. Tuntui, kuin olisin lukenut itsestäni. Loppua kohti tarina muuttui absurdimmaksi, kun päähenkilön pakkomielle paheni. Silloin minä ja päähenkilö erkanimme toisistamme. En tiedä pidinkö lopusta. Aluksi olin vihainen. En ymmärtänyt. Selkeä kirja muuttui usvaiseksi. Yhtäkkiä minulle annettiin valta tulkita, enkä pitänyt siitä. Loppu kuitenkin jäi mieleeni, pesiytyi sinne ja putkahteli viikon ajan esiin missä sattuu. Onko kirjan loppu sittenkään huono, jos se jää mieleen?  Parin viikon analysoinnin jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että kirja on hyvä ja lukemisen arvoinen. Loppu oli omaan makuuni kuitenkin liian sekava ja tuntui kuin se olisi kirjoitettu kiireessä. Pistin kirjan kiertoon äidilleni, sen jälkeen se menee mummilleni luettavaksi. On hauska tietää mitä he tykkäsivät kirjasta.

Jos olet lukenut tämän kirjan, niin olisi kiva kuulla mitä sinä tykkäsit siitä ja miten sinä koit kirjan lopun? :)

PS. Tätä lukiessani kävin katsomassa taas Antti Holman Youtube-kanavan. Suosittelen. Nauroin. Paljon.